perjantai 17. huhtikuuta 2015

#36 Kaksi häntälettiä + tutorial

Moi!
Pesin tänään Lukan hännän ja takajalat ja kun se kerran valmiiksi seisoskeli niin hienosti paikallaan, päätin myös letitellä Luksutin häntää. Otin kuvia vaihe vaiheelta ja yritän selittää miten ne tehdään. Koitin kans tehä tollasen toisenlaisen ehkä vähän monimutkasemman letin, mutta siitä ei tullut kauheen siisti, enkä uskaltanut edes yrittää selittää sitä. 

"RANSKANLETTI"

  Eli tässä ei kaikki taita tota lettiä tonne pois näkyvistä, mutta ite tykkään enemmän, ettei se törrötä. Tää on aika perus häntäletti, näkyy tosi monella. 

1. vaihe 
Ota sivuilta pienet "kiekurat". Usein hevoset on hinkannu häntäänsä,
jolloin ne jouhet on katkeillu. Sillon kannattaa ottaa ne lyhyimmästä päästä olevat. 

2. vaihe 
Laita kyseiset "kiekurat" ristiin. Muista tehdä kokoajan semi kireetä tästä letistä!

3. vaihe
Eli ne "kiekurat", jotka laitoit ristiin, jaat ne kolmelle ja teet siitä yhen kierroksen sitä lettiä, eli niin että jokainen niistä kolmesta kiekurasta on vaihtanut paikkaa. Kun oot tehny sen yhen kerroksen, otat taas molemmilta sivuilta samanlaiset "kiekurat" kun alussakin. 

4. vaihe 
Jatkat sitä samaa niin kauan kun on tarve. Se on aina mielipidekysymys,
kuinka pitkälle haluaa, että toi jatkuu. 

5. vaihe 
Kun oot tehnyt mielestäsi tarpeeksi pitkälle sitä, jatka häntälettiä tavallisella letillä. 

6. vaihe
jos haluat taittaa letin --> Kun se on about tämän pituine, niin hyppää 7. vaiheeseen. 

jos et halua taittaa lettiä piiloon, kannattaa jatkaa vielä vähäsen.
Tai sekin on mielipideasia. Sitten vaan kuminauha kiinni ja se on valmis. 

7. vaihe 
Taita letti piiloon sen itse häntäletin alle. Ja sitten ootkin ready ! 

"KALANRUOTOLETTI"

Tää on mun mielestä vähän tavallaan "sievempi" kun toi äskönen.
Tässäkin vois tosiaan taittaa sen letin piiloon, mutta mulla ei oo tapana.

1. vaihe
Ota reunoilta kiekurat. Yleensä hevoset ovat vähän hinkanneet häntäänsä,
joten kannattaa otta ne lyhyimmästä päästä olevat jouhet. 

2. vaihe
Laita kiekurat ristiin. Muista tehdä kireetä. 

3. vaihe 

Ja tämä poikkee äskösestä letistä niin, että mitään kohtaa ei tässä alussa varsinaisesti letitetä. Vain kalanruotoa. Eli kokoajan vuorotellen molemmilta puolilta kiekura lisää. 

4. vaihe
Tätä voi taas jatkaa niin paljon kuin vain itse haluaa. Ihan oman tarpeen mukaan. 

5. vaihe
Kun on tehnyt tarpeeksi, ei enää otetakkaan uusia kiekuroita, vaan käytetään niitä samoja. Muista ottaa tarpeeksi pieniä tuppoja kerralla, mitä pienempiä, sen parempia. Ihan kohtuuden nimissä kuitenki. 

6. vaihe 
Lettiä voi joko jatkaa viimiseen asti kalanruotona, tai sitten voi ruveta
tekemään tavallista tai neljän lettiä. Itse tein neljällä. 

7. vaihe 
Sitten vaan kumilenksu paikalle ja se on siinä! Siisti tuli, vai mitä? :) 

Sitten vielä tänne lopuks mun erikoisletti, joka näyttää lähinnä sotkulta.
Pitää vähän harjotella sen tekemistä ja sitten voisin laittaa ohjeet siihenkin. 


Tässä mulla ei ollut kuminauhaa ja sen takia loppu näyttää vielä entistä sotkusemmalta.
Mut tosiaan ton letin on tarkotus mutkitella hännässä. 

Laittakaa ihmeessä ideoita toisenlaisiin häntäletteihin ja vaikka harjaan tehtäviinki, tai vaikka hiuksiin. Ois kivaa opetella tekemään vähän monimutkasempia juttuja. Mutta toivottavasti edes joku ymmärsi mun selitykset. Heippaa ! 

▪️ N e l l i ▪️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti